Kevätkokouksessa huoli lähipalveluista Ylä-Savossa

Iisalmen Keskusta otti kevätkokouksessaan keskiviikkona 26.4. voimakkaasti kantaa lähipalveluiden puolesta.

Käräjäoikeuden Iisalmen kanslian lakkautumisuhka sekä viimeisimpänä tieto Maanmitttauslaitoksen toimipisteen mahdollisesta siirtymisestä Iisalmesta Kuopioon, huolestuttavat keskustaväkeä Iisalmessa. Kevätkokousväki kysyykin, onko järkeä sitoa viranomaisten aikaa ja resursseja esimerkiksi käräjäoikeuden kohdalla siihen, että ihmisiä kuljetetaan Ylä-Savosta käräjille Kuopioon ja takaisin.

Mikäli keskittämispäätöksiä tehdään, tulisi näissä olla avattuna kokonaistaloudellinen arvio siitä, mitä siirto lopulta maksaa.Tilat Iisalmessa tyhjenevät ja Kuopioon rakennetaan lisää. Eivätkä esimerkiksi ambulanssit ja poliisiautot ilmaiseksi viitostietä Kuopioon ja takaisin aja. Aikaa ja rahaa kuluu myös palveluiden käyttäjiltä, toteaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Haikarainen.

Rakenteelliset uudistukset ja huoli palveluiden keskittämisestä saavat aikaan huolta kuntalaisissa. Huoli tulee ottaa vakavasti ja päätökset tulee perustella avoimesti. Kyse on arvovalinnoista ja siitä, miten haluamme huolehtia kuntalaisista heidän arjessaan.

Eri toimintojen siirtämiset heijastuvat väistämättä ympärille, tuumaa kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Juho Pulkka.

Keskustaväki Iisalmessa kokoontuu keskiviikkona 3.5. keskustelemaan luottamushenkilöpaikkojen jaosta keskuudessaan.

Innokkaimmat ovat kyselleet jo henkilövalinnoista. Meillä on tapana ensin keskustella ja sitten tehdä päätöksiä yhdessä, toteaa spekuloinneista Kari Haikarainen.

Lisätietoja antaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Haikarainen (044-9754181).