Iisalmen keskusta lähetti terveisiä opetusministerille

Iisalmen keskustaväen vuosikokouksessa nousi voimakkaasti esiin aluepolitiikka ja Ylä-Savon seudun kasvun edellytysten vahvistaminen. Erityisenä pullonkaulana Ylä-Savon taloudelliselle voimistumiselle nähtiin osaavan työvoiman saaminen.

Keskustan Iisalmen kunnallisjärjestö edellyttää, että opetusministeri ryhtyy pikaisiin toimiin ammatillisen koulutuksen alueelliseksi kehittämiseksi niin, että se tuottaa osaajia alueellisiin tarpeisiin. Iisalmen keskustaväen mukaan koulutuksen on palveltava myös yläsavolaisen elinkeinoelämän tarpeita. Nyt yritysten kilpailukykyä rasittaa niiden koulutusmäärien epätarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta johtuva käytännön velvoite kouluttaa osaajiaan itse. Yritysten tarpeita palvelevalla koulutuspolitiikalla on Iisalmen keskustaväen mielestä mahdollista vastata myös muihin yhtä tärkeisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, kuten nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

Keskustan Iisalmen kunnallisjärjestön vuosikokous käsitteli tulevan syksyn maakuntavaaleja. Kokousväki totesi, että maakuntauudistuksen myötä alueen oma vastuu kehityksen suunnasta korostuu. Mahdollisuus vaikuttaa ja vastuu ovat alueen päättäjien omissa käsissä, mikä vahvistaa paikallista demokratiaa merkittävällä tavalla. Iisalmen keskustaväki arvioi tämän kiinnostavan niin ehdokkuutta pohtivia kuin äänestäjiä syksyn vaaleissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *